Siirtymä – Lohkareet on Suomen Ambientyhdistyksen tuottama yhdeksän tapahtuman kokonaisuus Pirkanmaalla.
Tapahtumat sijoittuvat paikallisesti merkittävien siirtolohkareiden, kivimuodostelmien ja niitä ympäröivien maisemien yhteyteen. Mukana on yksittäisiä suuria lohkareita sekä kivien muodostamia kokonaisuuksia, kuten Punkalaitumen Konatun kellari, jossa suuret lohkareet muodostavat metsän keskelle luolamaisen tilan.
Ambient-musiikki, ääni-, valo- ja mediataide sekä paikkasidonnainen nykytaide muuttavat näitä ympäristöjä väliaikaisesti. Kivien mittakaava, muoto, historia ja ympäröivä maisema vaikuttavat siihen, millaiseksi kukin teos ja tapahtuma muodostuu. Lohkareet eivät ole vain tapahtumien taustoja, vaan aktiivinen osa kokonaisuutta.
Tapahtumat sijoittuvat hämärän ja pimeän aikaan. Aluevalaistus ja taideteosten valo luovat ympäristöön erilaisia näkymiä ja tunnelmia. Myös yleisö voi osallistua valojen muodostamaan kokonaisuuteen tuomalla mukanaan oman tasku- tai otsalampun.
Tapahtumien rakenteet ja tekniset toteutukset ovat väliaikaisia. Digitaalinen kartta ja dokumentaatio muodostavat tapahtumasarjalle pidempikestoisen kerroksen, jonka kautta paikkoihin, teoksiin ja tapahtumiin voi palata myös tapahtumahetken jälkeen.